24.5.2012

Mässyt

Nimensä mukaisesti otsikko paljastaa jo ihan liikaa. Oon tänään herkutellut oikein olan takaa, nytkin uunissa on grillimakkaroita ja auraherkkusieniä. Karkkia, vanukasta, nugetteja ja mitä vielä. Mut ihan sama. En oo koskaan oikeestaan miettinyt syömisiäni, enkä koe sille tarvetta jatkossakaan.
Kävin kirjottamassa sen työsopparin. Siinä kesti puoltoista tuntia. No ei sentään. Jäin sinne jo etukäteisharjottelemaan. Mikä sana, en keksinyt parempaakaan. Hah, mulla onkin sitten juhannus töitä! Tervemenoa vaan kaikille. :D
Oon ollut koko päivän ihan sekaisin päästäni. Aamu alkoi masentelulla ja veden kaatamisella sänkyyn. Sitten tuli ihana pääkipu ja sitten pärähdin totaalisesti. :D Luultavasti nukahdan tänään ennen kun herra J saapuu töistä.
NYT SYÖMÄÄN.

23.5.2012

Olen pertti positiivari

:D En kestä meiän tulevaa vuokranantajaa!! Juujuujuu, kyllä hoituu plääplää. NO, mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa.
Oon joka tapauksessa ollut tänään positiivisella asenteella liikenteessä. Motivaatio tätä blogia kohden on kasvussa ja samoin treenausta. <3 En kyllä ole tänään tehnyt mitään erikoista, perusjuttuja, siivousta, äikkää sun muuta. Jes, meen muuten jo huomenna kirjoittamaan uuden työsopimuksen!
Sain hyvän idean äsken. Olis tosi hauskaa järjestää luokkakokous yläasteen vanhan luokan kanssa. Siitä hauskuudesta en kyllä välttämättä tiedä, riippuu mikä olisi kokouksen viettämispaikka. Ööö, baari? :D Itse ainakin oon muuttunut paljon niiltä ajoilta, yläasteella en edes puhunut kenellekkään ja nyt olen, hmmm hieman erilainen ja outo.
En osaa ottaa kuvia kameralla. Tai siis joo, osaan, mutta kun naama ei miellytä. Ja hovikuvaajaa ei tästä taloudesta löydy joten siirrytäänpä siis huonolaatuisiin naamakuviini->


22.5.2012

Im in love!

Eilen oli niin ihana ilma! <3 Käveltiin tuolla joen varressa, mutta tietenkin unohdin kameran kotiin. Hyvä minä ja peukku pystyyn. Ensimmäistä kertaa tarkeni oikeesti olla ulkona pelkällä topilla. Oon ihan rakastunut tähän kaupunkiin ja meidän toivottavasti uuteen kotiin, meinaan tässä saattaa sittenkin tulla vielä mutkia matkaan tässä asuntoasiassa...
Tänään olisin halunnut mennä ottamaan aurinkoa, mutta kenes kanssa mä tonne rantaan meen nököttää? J on töissä ja en tunne täältä VIELÄ ketään. Joten oon tehnyt viimesiä koulujuttuja, lakkaillut kynsiä ja siivonnut. Tässä erittäin hianoja otoksia tältä päivältä:

Ei älkää välittäkö pyyhkeistä taustalla :D Mutta kuvan pointtihan on  uusi hiusväri.

Vapaalla kädellä ranskis ja kihlasormus <3

Vähän maisemia.

Ja mun rakkaus tää keittiö!

21.5.2012

Haaste Erika C:n blogista


Mikä on mottosi?
- Hmm, Varmaankin se mikä ei tapa vahvistaa. :)

Sinkkuuden sekä seurustelun hyvät puolet?
-No, sinkkuna voit tehdä enemmän asioita ilman, että sinun tarvitsee kysyä keneltäkään mielipidettä. Mutta kyllä mä itse olen enemmän seurustelun kannalla, saa nukkua toisen vieressä vaikka joka yö, saa hellyyttä ja rakkautta, jakaa toisen kanssa kaikki asiat...

Pahin tyylimoka?
-Mun mielestä legginsit ilman hametta ym. siis pelkän lyhyen topin tms kanssa.

Antaisitko enää mahdollisuutta pettäjälle?
-Antaisin varmaankin, riippuu ihan tilanteesta ja siitä, minkälainen suhde on aikaisemmin ollut.

Millainen on aito ystävä?
-Ei puhu selän takana pahaa, kuuntelee ja hyväksyy toisen sellaisena kuin on.

Mikä olisi kamalin tapa kuolla?
-Hitaasti johonkin sairauteen tms.

Uskotko, jos miehesi kehuu sinua kauniiksi juuri kun olet herännyt?
-Uskon, tietysti :)

Kuka on mielestäsi maailman kaunein ja inspiroivin henkilö?
-Heitä on aika monia, mutta Keira Knightley ja Josephine Jobert ainakin tulee mieleen.

Mikä on kaunenta mitä sinulle on koskaan sanottu?
-Liian kiltti ihmiseksi. <3

Millainen on mielestäsi oikeudenmukaista kateutta?
-Sellainen, että se saa sinut itsesi inspiroitumaan tekemään jotain saavuttaaksesi sen mitä toisella kadehdit.

Mitä tekisit maailman hyvinvoinnin eteen, jos voisit olla yksi suuri vaikuttaja? 
-En miettisi niin paljon rahan menoa vaan sitä mitä rahalla voi saada maailman hyvinvoinnin eteen.

Rules
"Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their tagger and post it on their blog.

Then choose 11 new people to tag and link them in your post.

Create 11 new questions for the people you tag to answer.
Do not tag back to the person who has already tagger you."
Omat kysymykset muille:

1.Oletko optimisti vai pessimisti?

2.Minkälaiset ovat unelmiesi treffit?

3.Millainen tyyli sinulla on?

4.Kumpi loukkaa enemmän suhteessa, sanat vai teot?

5.Missä menee pettämisen raja?

6.Uskotko Jumalaan?

7.Oletko sinisilmäinen, siis uskotko helposti kaiken?

8. Kaunein nainen ja komein mies maailmassa?

9. Mikä tekee sinut onnelliseksi?

10. Puhutko pahaa ihmisistä selän takana?

11.Unelmasi?

Haastan kaikki lukijat tai vain blogiini eksyjät. :)

19.5.2012

Forssa vkl

Joo, tiistaina tehtiin jo muuttoa tänne Forssaan. On tää vaan niin hieno kaupunki, siis ulkonäöltään. Meiän ikkunoista näjyy Loimijoki ja tää kämppä on tosi hieno ja siisti. Pikkuvikoja löytyy, mutta ei vois parempaa toivoo. :)

Mulla oli tiistaina työhaastattelu ja uskokaa tai älkää, sain sen paikan! Siellä oli kuulemma tosi paljon hakijoita, mutta tottakai mä olin paras hakija. ;D Eli nyt on asunto ja työpaikka, syksyllä taas koulu jatkuu... Mutta nyt on kaikki hyvin. :)

14.5.2012

Äitienpvä

Eilen oli oikeastaan ihan normipäivä koska meiänhän äiti ei enää tässä maailmassa ole. :( Mutta mun päivä meni Pirates of the Carippean: On Stranger Tides leffan parissa. Oli kyllä huono verrattuna aikaisempiin osiin johtuen selvästi Keira Knightleyn puuttumisesta. Yks mun lempi naisnäyttelijöistä. :) Mitäs muuta... En tehny oikeestaan mitään erikoista, tai no, tanssin yksikseni Elviksen tahtiin ja Misu katsoi silmät suurina.

Oon vieläkin vähän kipeänä, mutta tänään oli pakko jo treenata lihakset. Tulee pienimuotonen "morkkis" kun on maannut vaan sängyn pohjalla eikä mitään saa aikaseks. Vois kattoo tänään matsin ja Täykkärit siinä välissä. Ainiin ja sitä äikkää.

Olin kipeydestäni huolimatta vkl viihteellä. Chekkarissa oli jotkut rokkipippalot, on se vaan niin hyvää musiikkia. :) Aina tekee mieli tanssia... Ja tanssittiinhan me sit. Teki varmaan hyvää flunssalle.

8.5.2012

Viikon alku

Tulin sit sunnuntaina kipeeksi, outoa mulle koska en yleensä oo koskaan kipeenä. Kurkussa on kaktus ja nokka vuotaa. Silti oon tänään saanut jopa jotain aikaseks. Tehnyt äikkää ja siivonnut VIHDOINKIN ton parvekkeen.

Nyt meillä on uus asunto, jee! Pieni kaksio ja kai sen voi jo paljastaa, muutamme takaisin landelle eli Forssaan. Tai no Hyvinkäähän verrattuna "lande". Mut en jaksa odottaa, ens viikolla muutto ja työhaastattelukin. :) Kesästä ei voi tulla muuta kun hyvä!

Ihanaa kun kesä tulee ja nyt jo voi istuskella partsilla ja ottaa aurinkoa. :)

3.5.2012

Vappu 2012

Voi ei mikä vappu mulla oli! :D Lähdettiin maanantai päivällä Forssaan ja J meni töihin 4 aikaan. Mä hengailin sitten Tompan kanssa ja pyörittiin ympäri Forssaa... J tuli Tompalle 9 jälkeen ja lähdettiin niitten kavereille. Aika sekava meininki oli, mutta tosi hauskaa. :) Sitten Henu tuli hakemaan meitä ja mentiin Tölölle (Forssan yks "alue") ja juotiin siellä kotiviiniä. :D Huhhuh mitä meininkiä siellä! Olin niin onnellinen kun pääsin eilen kotiin ja omaan sänkyyn. Mutta vappu oli kuitenkin erittäin ikimuistoinen ja hauska. :D Ja tietysti unohdin kameran kotiin, muistin vasta dösässä sen. Joten kuvia ei vapusta ole...